Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Onnellista elämää Norjassa


YK on jälleen kerran mitannut valtioiden kansalaisten onnellisuutta ja me täällä Norjassa olemme siis World Happiness Report:n mukaan onnellisuuden maailmanmestareita!

Mikä meidät sitten onnelliseksi tekee?

Tutkimuksen kuusi kriteeriä ovat: Bruttokansantuote henkeä kohden,
odotettavissa oleva terve elinikä, vapaus, anteliaisuus, sosiaalinen tuki ja korruptiosta vapaa hallinto ja talouselämä.

Muutama norjalaislehti ehti jo kirjoittamaankin, että me olemme onnellisia öljystä huolimatta, mikä onkin kenties aika tärkeä pointti. Norja ei ole pröystäillyt öljyrahoillaan, mikä on estänyt rajut kuplamaiset nousut ja putoukset ja sellaisen ökyilyn, jota muutamissa muissa öljymaissa on nähty. 
Pohjoismaalaiseen (ja luterilaiseen tapaan) on Norjassa pitäydytty vaatimattomalla linjalla ja se on taannut onnea tasavertaisesti kaikille.


Mikä sitten tekee norjalaisesta suomalaista onnellisemman? 

Omien, lähes 20 vuoden aikana tekemieni havaintojen mukaan, norjalainen onnellisuus kumpuaa varsin rennosta elämänasenteesta.
"Det går sikkert bra" - on täällä yleinen asenne asiaan kuin asiaan. Norjalaiset eivät "nipota" sääntöjen ja rajoitusten suhteen, he joustavat ja freestailaavat tilanteiden mukaan, uskovat asioiden järjestymiseen ja ovat muutenkin iloista ja hymyileväistä kansaa (olen heitä joskus kiukuissani myös tyhjän naurajaksi nimitellyt).

Minulle norjalainen onni on mm. sitä, että bussi odottaa minua vaikkapa keskellä tietä, koska kanssamatkustaja on nähnyt minun juoksevan ja huudahtanut kuljettajaa odottamaan. 
Se on sitä, että  kaupan kassajonossa kukkurakärryllisen ostanut asiakas päästää 2-3:n tavaran asiakkaat ohitseen.
Se on sitä, että luonnossa liikkuessa tervehditään vastaantulijoita ja jutellaankin.
Se on ihmisten hymy lähes kaikkialla. 
Se on sitä, että eri ikäryhmät viihtyvät keskenäänkin - naapurin nuoret ja lasteni kaverit  moikkaavat ja tulevat juttelemaan julkisillakin paikoilla.
Se on upea luonto ja tapa käyttää sitä - tungokseen asti. 
Se on reilu ja miellyttävä työelämä ja työpaikkojen ilmapiiri - tässä ehkä suurin ero kokemuksiini Suomesta! 
Se on elävä maaseutu. 
Se on yleinen tyytyväisyys elämään ja kansallinen ylpeydentunne, joka tarttuu siirtolaiseenkin. 


Norjassa ei juurikaan stressata ja pingoteta. 
Koirat saavat olla lasten kanssa leikkipaikoilla, kissat ulkona ja päiväkodissakin ollaan vapaammin kuin Suomessa. Norjalaisissa päiväkodeissa ei nukuta, vaan osallistutaan esim. ruuanlaittoon vihanneksia veitsellä pilkkoen. 
Norjalaisissa kerrostalon rappukäytävissä on tauluja, kukkia ja mattoja - palovaaraa ei ole niin kauheasti pohdittu :) 
Siskoni totesi kerran meillä ollessaan, että Norja on kuin sekoitus Suomea ja Kreikkaa - pohjoismaalainen, mutta eteläisellemmällä luonteella.
(Lieneekö syy historiassa ja merenkulussa, jonka mukana sitä eteläisempää luonnetta on tänne viikinkivaltakuntaan virrannut ;)

Jokaisella on varmasti näistäkin asioista aivan eri mielipiteensä, mutta nämä ovat minun havaintojani ja kokemuksiani siitä, miten rennompi asenne tekee elämästä onnellisempaa. 

Itse olen monessa asiassa erittäin suomalainen ja jopa kauhistelen norjalaisten "hyvin se menee" -asennetta. 
Kulmat kurtussa jännitän ja pelkään pahinta, kun norskit porhaltavat menemään, milloin ilman mitäkin suojavarustetta tai riskin arviointia. 

Jos Norja olisi Muumilaakso, olisimme me täällä asuvat suomalaiset Rouva Vilijonkkia, kun taas paikalliset vähän enemmän Pikku Myyn kaltaisia rämäpäitä.




Tämän rouva Vilijonkan onni löytyy, kuten jo tiedättekin, pitkälti mökiltämme.

Venevajan uusi kausi on jo alkamassa ( ai mitä onnea se onkaan )  ja sen kunnostaminen myös oleskeluun ja juhlimiseen sopivaksi jatkuu tulevana kesänä.
Nämä ihanat, merihenkiset koristeet ja lasinaluset löysin Riviera Maisonin uutuuksien joukosta ja nehän ovat kuin venevajaamme tehdyt! 
Näihin on helppo yhdistellä rannalta löytyneitä kiviä, hiekkaa, ajopuuta ja simpukoita :)

Ja merestä puheen ollen......rantakuvat ovat lauantaiselta, kolmen turkulaisen ja yhden täkäläisen, retkeltä Hellestøn rannalle. 
Eihän näissä maisemissa voi olla muuta, kuin onnellinen.















Tavattiin tämä skottikin reissullamme :)




Kevätsää jatkuu erittäin oikuttelevana ja sunnuntaina oli suorastaan kylmä. 
Päätimme siksi tehdä lenkkimme keskustassa, vanhassa kaupungissa, jossa lämmittelemään pääsee mm. kahvilaan.
Kaunista vanhassa kaupungissa on aina ja toistaiseksi vielä rauhallistakin. Ensi kuussa kadut täyttyvätkin taas turistimassoista ja tunnelma muuttuu aivan toiseksi.














Eilen aamu valkeni lempeästi auringon paistaessa siniseltä taivaalta ja minä join kahvitkin ulkona. Iltapäivällä satoi rankasti, illalla oli taas kaunista.
Puutarhassa tapahtuu mukavia - onnenpensas (forsythia) kukkii ihan kohta ja kirsikkakin on hienosti nupullaan. Kukkapenkissäkin on uutta elämää.
Puutarhailu on aikamoista onnea sekin.






Säät saavat siis oikkuilla, kunhan vain kevät etenee! 

Tein eilen iltakävelyn siniseen hetkeen, mutta säästän ne kuvat seuraavaan postaukseen. 
(instassa voi meidän sinivalaistua siltaa jo kurkkia).




Onnellista  viikonjatkoa kaikille teille!


Vi snakkes,
Marianna



torstai 16. maaliskuuta 2017

Minun luontoni tulee kotiin asti

Täällä Norjassa päättyi juuri aivan mahtava, 4-osainen sarja -Min natur, jossa kahdeksan luontoa rakastavaa ja sen puolesta taistelevaa ihmistä esittelivät kukin oman suosikkiluontonsa. Sarja vei meidät meidät katsojat sekä rannikolle, vanhoihin metsiin, vuorille että Svalbardin jäätiköille.
Katsoin haltioituneena jokaisen jakson! 

Minä synnyin tänne pallolle tallaamaan vuonna 1968 ja täällä ihmettelemieni, kohta 49 vuoden aikana, on tapahtunut paljon ikävää. 
Luonnon monimuotoisuus on elinaikanani vähentynyt jopa kolmanneksen ja esim. selkärangattomista on kadonnut jopa 45%. 
Uhanalaisia lajeja on todella pajon, niin maalla kuin meressäkin.
Meitä ihmisiä on nyt 7,5 miljardia ja me raivaamme itsellemme tilaa, saastutamme ja tuhoamme. Me rikomme jatkuvasti ekosysteemiä ja edessämme saattaa olla hyvinkin nopeasti ympäristön romahdus. 
Me olemme itsekkäitä ja tyhmiä, lyhytnäköisiä ja ahneita. 
Min natur -sarjassa mukana ollut kalastaja totesikin: " mitä hyödyttää istua kultaisella vuorella öljytankkien ympäröimänä, jos sinulla ei ole kalan kalaa syödä tai ilmaa hengittää"?

Luonnon puolesta taisteleminen tuntuu usein toivottomalta, sillä valta on pääsääntöisesti ihmisillä, jotka tavoittelevat nopeaa taloudellista voittoa hinnalla millä hyvänsä. 



Minun luontoni - mikä se sitten on? 
Rakastan yli kaiken sekä metsiä että rantoja ja kuljen luonnossa monta kertaa viikossa. 
Nyt, kun niveleni sairastavat, ovat metsän sammalpohja ja rantahiekka mitä parhaita alustoja kävellä ja metsässä unohdan muutenkin sekä huolet että kivut.

Päätin postata omat luontosuosikkini kuvina, jotka otin viime viikon lenkeilläni. 

Vanha sekametsä lähellä mökkiämme on yksi suosikkipaikoistamme. 
Mustikka- ja sammalmättäiden läpi kulkevat kiviset ja kantoiset polut kiemurtelevat lähellä vesistöä, joka kesällä kukkii lumpeenkukkia. 
Täällä tuoksuu metsä. 
Täällä kasvaa uutta ja lahoaa vanhaa, linnut laulavat ja sielu lepää. 
Täällä retkeilimme usein, kun lapset olivat pieniä ja tällä retkellä mukana olivatkin myös nuorimmaiseni ja hänen poikaystävänsä. 











Kotisaaremme rannikkomaisema on sekin minun luontoani. 
Viime viikolla se yllätti jopa kukkivilla puilla - sitä en osannut vielä odottaa!
Täällä puut ovat matalia ja männyt tuulen kallistamia. Polut kiertävät rantakallioita ja maalaismaisemaa. Kaiken taustana ovat vuoret, toistaiseksi lumihuippuiset sellaiset. 





























Kolmas ja kenteis se tärkein luontoni ovat rannat! 
Jærenin hiekkadyynirannat ja upea Pohjanmeri, joka jatkuu kauas horisonttiin ovat terapeuttisia paikkoja kävellä ja antaa mielen puhdistautua.
Rannoilla on aina elämää ja säiden vaihtelut muokkaavat niitä jatkuvasti, välillä rajullakin kädellä. 

Vein eilen täältä 15 vuotta sitten Suomeen muuttaneen ystävättäreni, joka nyt vieraili vanhoilla kotikulmillaan, Ølbergin rannalle merta moikkaamaan ja sinisimpukoita syömään. 
Hän viipyi rantakallioilla pitkän tovin meren pauhua katsellen ja kuunnellen - annoin hänelle hetken itsekseen, sillä tiesin tarkaan, mitä meren kaipuu on ja miten hyvältä sen äärelle pääseminen pitkän tauon jälkeen tuntuu.
Tämän lähes pyhän hetken jälkeen herkuttelimme Ølberg Strandhusetin sinisimpukoilla - täydellinen päivä meren äärelle vanhan ystävän kanssa.

Rantakuvani ovat viime sunnuntailta ja Hellestøn rannalta. 















Rannan värimaailma on minulle niin mieluinen, että tuon sen mielelläni kotiinikin. 
Viimeisin aarteeni on tämä vanha puinen ja ajan patinoima kulho, jonka löysin antiikkiliikkeestä. 
Vaalea puukulho tummempaa ajopuupöytääni vasten mielestäni ihan paikallaan ja hieman malttamattomana pääsiäisen odottajana löysin siihen jo muutaman munankin :) 
MIelestäni kevät voi hyvin tulla jo tässäkin muodossa ja pääsiäismunakokoelmani on tänä vuonna kasvanut jo kuudella munalla ..... pääsiäiseen koristaminen kun on joulukoristeluakin mukavampaa ja odottavan aika on pitkä.

Sekä pääsiäismunat että höyhenet (ja sulat) pidän kuitenkin luonnollisen värisinä ja siten saan rannan tunnelmaa kotiinkin.

















Rantaa rakastavana olen valinnut olohuoneen seinällekin värin SUMU. 
Se on rauhoittava väri ja mikä parasta, kun sohva pursuaa koiran leluja ja lampaantaljaa, ihmisten torkkuvilttejä, kaukosäätimiä, kirjoja ja lehtiä, näytää se ikäänkuin sumuun seilanneelta, haaksirikkoutumassa olevalta laivalta.

Meillä sohva on ainakin niin ahkerassa käytössä ja sitä kuluttavat myös lemmikit, ettei mikään virtaviivainen vaalea design-mööbeli selviytyisi kuukauttakaan ja omat hermot säästyvätkin aika lailla, kun kykenen näkemään sumussa kallistuvan laivan, enkä sekamelskaa rikkomassa tyylipuhdasta olohuonettani :D





Sisustuspuoli on jäänyt blogissani aika vähälle, mutta eiköhän niitä kotiin ja mökkiin liittyviä juttuja kevään mittaan ilmesty taas tänne blogiinkin.
(Ig:ssä sisustuskuvia ilmestyy sentään vähän tiuhempaan).

Venevaja on yksi niistä projekteistani, jotka varmasti pääsevät blogiinkin!
(tämä kuva saa niin kesäikävän heräämään).

Täällä olen kirjaimellisestikin rannalla! 





Mikä on teille sitä rakkainta ja "ominta" luontoa? 

Kuinka suurta huolta kannatte luonnon tulevaisuudesta ja oletteko tulevaisuuden suhteen opitimisteja vaiko pessimistejä?





Hyvää loppuviikkoa kaikille täältä Norjasta,

Marianna